Tutustuminen Toyotaan


Sanomalehti Kalevan jutun jälkeen sain muutamia yhteydenottoja ihmisiltä joilla on tarpeettomana neulekoneita ja tässä yksi lahjoituksena saatu Toyota KS-787 jota on käytetty 70-luvulla koetilkkujen ja yhden villapaidan verran. Kotona heti tutkin koneen ja pientä jäykistymistä lukuunottamatta näytti kelpo koneelta.
Huopatangon tilasin uuden koska huopa oli todella kulunut. Kuluneestakin huovasta huolimatta kokeilin Toyotalla pikku tilkun ja se teki tasaista jälkeä. Muutama Toyota on ollut autoinakin ja eipä niissäkään ole juuri vikoja ollut ruostumista lukuunottamatta ja niin myös tämän Toyotan kelkasta löytyi pari ruostepilkkua mutta ne saataneen pois liuotinaineella.
Alunperin mietin että voisin jossain vaiheessa myydä näitä käytettyjä koneita mutta kyllä tässä nyt käy niin että en minä näitä raski minnekään myydä kun ensin käytän tuntitolkulla (päivätolkulla) aikaa (ja mieheni aikaa) niiden puhdistukseen ja kunnostukseen ja tilaan uusia osia. Siitä sitten tuli ajatus että yritän saada muutaman toimivan koneen että voisin sitten järjestää sellasia kokoontumisia että voisi muutkin opetella kutomaan koneilla. Kotonahan mulla on jo tila loppunut aikaa sitten että pitänee laajentaa miehen hallille, varovasti jo asiasta puhuin eikä vastustusta kuulunut niinpä voisi ajatella tässä talven päälle Toppilassa jonkinlaista kerhotoimintaa.

Kommentit

  1. Hieno juttu, että koneet saavat uuden elämän. Minäkin kaivoin yli 10 vuoden tauon jälkeen Toyotani esiin ja ostin kirppikselta Brotherinkin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Konttineule

Sukkien kokotaulukko

Brother kx-395