Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Kummallinen tunne tuli yhtäkkiä

 Tässä muutaman viikon ollut outo tunne että jotain on unohtunut ja äsken saunanlauteilla muistin että olen aivan kokonaan taas unohtanut tämän BLOGIN kirjoittamisen. Nyt tyrkkään vähän itseäni liikkeelle ja alan kirjoittelemaan tänne enemmän. Koneella on tullut tehtyä ennen joulua aika paljon sukkia ja puolustaudun nyt sillä että en ole muistanut tänne kirjoittaa :D :D Kempele-opistolla olisi pitänyt olla neulekoneen alkeiskurssi 23.-24.1 mutta tänään keskustelin opiston suunnittelijan kanssa ja tulimme siihen tulokseen että pidän kurssin etänä Teamsin kautta. Ihan kiva kokeilla sellaista ja minusta tuntuu ainakin että helpompaa kurssilaisille kun ei tarvitse lähteä omaa konetta kuljettamaan minnekään. Minä pystyn siirtämään oman Brotherini tietokoneen viereen ja webkamerani on aika tarkka niin voin siinä näyttää asioita. Youtubeen olen tämän vuoden puolella tehnyt joka päivä videon ja aion jatkaa sitä päivittäin. Toivottavasti laitatte minulle viestiä millaisia neulekonevideoita halu