Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2022.

Etäkurssin hyödyt ja tulevia kursseja

Kuva
  Vaikka kokoontumisrajoituksia puretaan niin minun neulekonekurssit jatkuvat etänä. Olen kokenut etäkurssit niin hyväksi vaihtoehdoksi, että jatketaan sillä. Minun ei tarvitse purkaa konettani ja lähteä raahaamaan sitä minnekään hukaten matkalla tarvikkeita eikä kurssilaistenkaan tarvitse lähteä koneitansa kuljettelemaan vaan kotona rauhassa voi tehdä. Kurssin aikana näytän asioita pienoismallina tai mallitilkulla ja osa voidaan tehdä siihen tahtiin, että tehdään yhtä aikaa esim. oikean kokoinen sukka. Voit myös keskittyä tekemään muistiinpanoja ja kokeilla sitten kaikessa rauhassa. Kursseihin sisältyy aihealueittain kirjalliset ohjeet videoineen. Osa videoista näkyy Youtube-kanavallani kaikille, mutta osa vain kursseihin liittyvissä ohjeissa olevien linkkien kautta. Lisäksi kursseilleni osallistuneille on ns. jatkuva tuki salaisen Facebookryhmän muodossa, jonne ajastan pari kertaa kuussa maksuttomia Teams-kokoontumisia ja niissä voidaan ratkoa ongelmia ja jakaa ideoita Helmi- maalisk

Pipon monet kasvot

Kuva
 Viime aikoina olen tehnyt paljon pipoja neulekoneella. Aiemmin sukat on olleet suosikkilistalla mutta jossain vaiheessa huomasin että pipon saa valmiiksi kerralla ja sille ei tarvitse tehdä symmetristä paria. Teinkin myytävän kaksinkertaisen pipon ohjeen ohuehkolle langalle n.400m/100g ja sillä ohjeella olen pipoja nyt tehnyt. Ohjeen saa tilata verkkokaupastani sivulta www.koneneulonta.fi Pipon päälakikavennukseen on useita vaihtoehtoja ja olen koittanut laskeskella mikä on helpoin tapa. Helpoin on ehkä se, että siirtää aina silmukan viereiselle neulalle niin silmukat vähenevät puolella ja sitten pari kerrosta toiseen kertaan sama. Kolmatta kertaa ei kannata, koska silloin silmukat ovat koneella liian kaukana toisistaan. Valeresorilla tehtyyn tämä sopii hyvin. Jos pipo on tehty joka neulalla, päälaesta tulee aika ryppyinen. Tällöin kannattaa, vaikka se töitä teettääkin, parilla kerroksella loppuvaiheessa tasavälein kaventaa ja ja siirrellä silmukat lähemmäksi toisiaan. Samalla ohjeell