Kangaspuut

Kesällä 2018 ostin käytettynä kangaspuut ku halavalla sain. Kaikissa meissä asuu pieni Sulo Vilen mutta minussa kuulemma iso. Hyvä ostos se kaikenkaikkiaan oli kun sisarusparvi toi ne vielä pihaan asti. Silloin ihmettelin muutaman päivän että mikä lautakasa se siinä varaston portailla on kunnes mies sanoi että nyt ne kootaan. Kokoaminen oli helppo kun puut oli merkattu mikä liitos mihinkin tuli ja ne oli niin fiksusti tehty ettei niitä voinut edes väärin koota.
Muutamia nettisivuja ja blogeja selaillen löytyi hyviä ohjeita. Tilasin myös vihkosen Kankaanrakentajan opas.
Siellä ne varastossa puut lojuivat 1,5 vuotta ja ei vaan tullut mentyä sinne mitään tekemään. Saatiin me silloin loimikin vedettyä tukille ihan onnistuneesti.
Viime viikolla sain sitten idean että tuon kangaspuut sisälle. Raivasin tilan takkahuoneeseen ja kohta se lautakasa oli sitten siellä takkahuoneen lattialla

Mies oli onneksi kaverina ja yhteensä meni kaksi tuntia kun siirrettiin puut. Tunti meni purkamiseen ja tunti kasaamiseen. Tarkemmin ottaen kasaamiseen meni 54 minuuttia. Laitoin pesukoneen päälle kun aloitettiin ja kun oli kasattu niin pesukone lauleli loppulaulujaan. Sen verran oli muistissa kasaaminen 1,5 vuoden takaa ettei juurikaan tarvinnut miettiä ja homma meni vielä ihan ilman inttämistä😅😅

Siinä ne nyt ois sitten oottamassa uutta loimea. Vähän harmitti kun piti entinen loimi ottaa pois kun se oli niin pölyttynyt ja varastoon oli ilmeisesti jossain vaiheessa päässyt lintu kun siinä oli linnun paskaa. No, uusi loimi oli oottamassa ja tarkoitus olisi lähipäivinä se laittaa paikalleen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sukkien kokotaulukko

Konttineule

Brother kx-395